Tampere-talossa järjestetään tulevana lauantaina K50-messut, jotka nimensä mukaisesti on kielletty alle 50-vuotiailta. Juva, Sulkava ja Puumala ovat messuilla tuomassa alueen ilosanomaa esille.
  • 07.03.2024
  • Vapaa-aika ja matkailu, Juvan kunta

Kaikkea kanssa: Juva, Sulkava ja Puumala lähtevät Pirkanmaalle!

Tampere-talossa järjestetään tulevana lauantaina K50-messut, jotka nimensä mukaisesti on kielletty alle 50-vuotiailta. Juva, Sulkava ja Puumala ovat messuilla tuomassa alueen ilosanomaa esille.

Pirkanmaalla on viime vuosien aikana havaittu lisääntynyttä kiinnostusta Etelä-Savoa ja Saimaata kohtaan. Tämän huomasivat myös Juvan, Sulkavan ja Puumalan edustajat ollessaan viime vuoden K50-messuilla: asiakkaita riitti ja kiinnostus Etelä-Savosta oli aidon innostunutta.

– Päätimme lyödä hynttyyt yhteen ja pistää erillisten osastojen sijaan pystyyn yhden isomman osaston. Näin saamme laajemman näkyvyyden paremmalta paikalta, paikan messujen käsiohjelmasta sekä oman tietoiskuhetken tapahtumalavalla, kertovat kuntien edustajat Rauli Koistinen, Mirjami Laitinen ja Tuula Vainikka.

Mukana osastolla on myös Saavu Saimaalle -hankkeen projektipäällikkö Hanna Airas kertomassa hankkeen kautta Juvalle ja Puumalaan suuntautuvista laiva- ja bussiretkistä sekä myymässä retkiä.

K50-messut järjestetään Tampere-talolla lauantaina 9.3.2024 kello 11–17. Messuilla nautitaan viihteellisestä ohjelmasta ja mielenkiintoisista tietoiskuista terveydestä, hyvinvoinnista, matkailusta ja kulttuurista. Juvan, Sulkavan ja Puumalan vartin mittainen tietoisku alueesta kuullaan kello 12.15.

Lisätietoja

Juva: Rauli Koistinen, puh. 040 0136 213, rauli.koistinen@juva.fi

Sulkava: Mirjami Laitinen, puh. 050 465 7977, mirjami.laitinen@sulkava.fi

Puumala: Tuula Vainikka, puh. 050 562 0706, tuula.vainikka@puumala.fi

Juva, Sulkava ja Puumala kutsuvat kylään! Mökkeile, pyöräile, patikoi ja herkuttele Samaan rannalla.