Historiaa jo yli 6 000 vuotta 

Juvalla on tehty arkeologisia kaivauksia, joissa on löydetty merkkejä viljelyksistä jo 1200-luvulla. Vanhimmat merkit asutuksesta ovat yli 6000 vuoden takaa.

Juva on ollut asuttu jääkauden jälkeisellä lämpökaudella noin 6 000 vuotta sitten. Siitä ovat merkkeinä arkeologiset löydöt neoliittisen kivikauden asuinpaikoista, erilaiset esinelöydöt ja kalliomaalaukset.

Kivikautisia asuinpaikkoja on löydetty erityisesti vesistöjen muinaisilta rantahietikoilta. Rikkain löytöpaikka on Otamon asuinpaikka. Sieltä on muinaisen asutuksen merkkeinä löydetty kampakeramiikkaa, kiviesineitä, kvartsi-iskoksia, palanutta luuta ja nokimaakerroksia.

Ristilammen rantakalliosta Uimasalosta on löydetty kivikautinen kvartsilouhos.

Muinaisina kulkuväylinä ovat olleet vesistöt ja harjujaksot.

Kivikauden kansa tuli toimeen metsästyksen, kalastuksen ja hylkeenpyynnin tuottaman ravinnon turvin.

Vanhan pyyntikulttuurin merkkeinä Juvalta on löydetty runsaasti pyyntikuoppia. Luultavasti hirvet ja villipeurat ajettiin niiden kulkuväylille kaivettuihin pyyntikuoppiin. Kuoppien ajoitus on vaikeaa, niitä on luultavasti tehty myöhempinäkin aikoina. 

Juvalta löydetyt pronssikorut: viikinkiaikainen kupurasolki kirkonkylästä, ristiretkiaikainen eläinsolki Suurniemestä ja ristiretkiaikainen akantussolki linnunjalkoineen on ajoitettu rautakaudelle.

Ihanteensalon Linnavuori kuului aikoinaan Juvaan.

Kaskisavujen maa

Juvalla tehty paleoekologinen tutkimus osoittaa, että ohranviljely aloiteltiin täällä ainakin jo vuosien 780 ja 980 tienoilla. Rukiin viljely tuli noin vuonna 1300 ja viljely laajeni voimakkaasti vuoden 1500 tienoilla.

Vetisimpiä soita ja pahimpia louhikoita lukuunottamatta Juva on kaskettu kauttaaltaan monta kertaa. Nämä muinaiset juvalaiset tulivat tänne ilmeisesti etelästä vesistöjä pitkin. Ihmiset asuivat savupirteissään. Kaskiruis, karjantuotteet, metsänriista ja kalat olivat heidän jokapäiväistä ravintoaan.

Kruunun ja seurakunnan veronkanto sekä sodat ja nälkävuodet sekä kulkutaudit rasittivat raskaasti jo muutenkin puutteellisissa oloissa elänyttä kansaa. Monesti tilat jäivät autioiksi kun veronmaksukyky ehtyi. Liikaväestöä siirtyi uudisasukkaiksi nykyiseen Keski- ja Pohjois-Savoon sekä Keski-Ruotsin suurille metsäalueille. Muinaisia juvalaisia eräomistuksia on ollut mm. Kuopion Väinölänniemellä, Sonkajärvellä ja Iisalmessa. Juvan hallintopitäjä on ulottunut Juankoskelle saakka.

Seurakunnan perustaminen

1200-luvulla Juva lienee kuulunut itäisen kirkon vaikutuspiiriin, koskapa Mikkelin Savilahdessa oli ortodoksinen kirkonkylä eli pogosta.

Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa 1323 Juva siirtyi Ruotsin valtapiiriin. Katolisen kirkon aseman vakiinnuttamiseksi tänne oli perustettu kappeli ehkäpä 1300-luvulla. Hirrestä rakennettu ns. ratsukirkko lienee sijainnut vanhan hautausmaan kohdalla.

Juvan seurakunta perustettiin tammikuun 19. päivänä vuonna 1442 Turun piispan Maunu Tavastin ja 12 Juvalaisen miehen välillä Turussa tehdyn kirjallisen sopimuksen perusteella. Siinä sovittiin yksityiskohtaisesti papin palkkauksesta. Asiakirja on säilynyt tuomiokirkon Mustassa kirjassa. Siinä mainitaan ensimmäisen kerran juvalaisten miesten nimiä: tuomari Pietari Utriainen, nimismiehet Juhana Partanen ja Antti Auvinen sekä lautamiehet Paavo Antinpoika, Paavo Kiiskinen, Antti Toivanen, Lauri Hyvärinen, Hannu Uskinen ja Juhana Partanen.

Pitäjäkokouksista kunnallishallintoon

Kihlakunnan käräjillä 1500-1600 luvuilla luottamusmiehistä valittu lautakunta ratkoi riita- ja rikosasioita sekä ongelmia ja harjoitti paikallista itsehallintoa.

1600-luvun lopulta vuoteen 1867 kirkonkokouksista kehittyivät pitäjänkokoukset, joissa puhetta johti kirkkoherra ja joiden täysvaltaisia osanottajia olivat maanomistajat. Juvalla pitäjäntupa sijaitsi suunnilleen nykyisen kunnanviraston kohdalla. Samoille paikoille rakennettiin 1891 kunnanhuone.

Kunta erotettiin seurakunnasta vuonna 1868. Tästä lähtien maalliset asiat käsiteltiin kuntakokouksessa ja toimeenpantiin kunnallislautakunnan toimesta. Kuntakokouksissa äänivalta perustui maksettujen veroäyrien määrään.

Juvan ensimmäinen kunnanvaltuusto aloitti toimintansa 13.5.1911. Kunnallislautakunnan avuksi perustettiin lukuisia lautakuntia, joista köyhäinhoitolautakunta otti vastuulleen raskaimman työtaakan. Kunnanvirastoa on johtanut kunnanjohtaja 1950-luvun lopusta alkaen. Juvan kunnanjohtajina ovat olleet Veikko V. Rantala, Tapio Hyyryläinen, Veikko Lihavainen, Pertti Laesterä ja Heikki Laukkanen.

Juvan kuntasuunnitelmassa todetaan, että kunnan toiminta-ajatuksena on asukkaiden hyvinvoinnin parantaminen taloudellisten voimavarojen puitteissa. Kunta on siis palvelujen tuottaja.

Talonpoikaisyhteiskunta 1800-luvulla

Juva on aina ollut vankka maatalouspitäjä. Varhaisina vuosisatoina tuotanto perustui kaskenviljelyyn ja monenlaisiin luontaistalouden tuotteisiin. 1800-luvulla peltoviljely vakiintui. Metsät nousivat arvoonsa, kun riistan, tervaksien ja tarvikepuiden lisäksi alettiin saada myös rahaa puukaupan käynnistyessä. Juvalla onkin hyvät vesireitit puutavaran kuljetukseen.

Sääty-yhteiskunnan monikerroksisuus näkyi mm. asutuksen ja elintapojen erilaisuutena. Pappien ja upseerien virkatalot, aatelisten ja muiden omistajien kartanot rakennettiin komeasti ajan tyylisuuntien mukaan. Kruunu antoi yksityiskohtaiset säännöt ja piirustukset, miten päärakennus ja "hyvä, kivinen juomakellari" piti rakentaa sotilasvirkataloon. Säätyläispiireissä harrastettu kulttuuri - vieras kielikin - poikkesi jyrkästi ympäröivän maaseudun tavoista. Elantonsa ja palkkansa säätyläisetkin saivat maata viljelemällä kuten muukin väestö.

Suuren enemmistön Juvalla muodostivat itsenäiset maanviljelijät, heidän keskuudessaan eteläsavolainen talonpoikaiskulttuuri kukoisti rikkaana. Maatilat olivat omaksi ostettuja perintötiloja tai valtion mailla olevia kruununtiloja. Suurimmat maatilat ryhtyivät suorittamaan ratsupalvelusta keventääkseen verojaan. Toiset menestyivät ja vaurastuivat rikkaiksi rusthollareiksi, mutta pitkällisten sotien takia monien ratsutilojen miespuolinen väestö hupeni ja suku saattoi sammua. 1800-luvun alkupuolella eläneiden juvalaisten elämäntavoista on K.A.Gottlund kirjoittanut värikkäitä kuvauksia.

Työvoimaa isommille maatiloille tarjosivat piiat ja rengit, jotka tekivät vuotuisen työsopimuksensa pestuumarkkinoilla Mikkelin päivän tienoilla syksyllä. Torpparit suorittivat asuntonsa ja pienten viljelystensä vuokran päivätöinä eli possakkana isännälleen. Köyhimmät ihmiset asuivat loisina tai mäkitupalaisina toisten asunnoissa. Orpolapset huutokaupattiin taloihin aputyövoimaksi, kunnes köyhäinhoito 1800-luvulla kehittyi.

Juvan kehitystä 1900-luvulla

Maataloudesta elantonsa saavien määrä on Juvalla voimakkaasti vähentynyt. Vielä 1960-luvulla alkutuotannon piiriin kuului 60% juvalaisista, vastaava määrä oli vuonna 1990 enää noin 20%. Vuosisadan alkupuolella maatalous eli hevos- ja risukarhikautta sekä pitkälti omavaraistaloutta. Kaikilla tiloilla viljeltiin lähes kaikkia viljalajeja, monenlaisia juureksia ja jopa pellavaa, tattaria ja tupakkaa. 1960-luvulla alkoi voimakas maatalouden koneellistaminen, joka syrjäytti hevoset ja vapautti työvoimaa muihin elinkeinoihin. Maatilojen yhteinen peltopinta-ala on noin 9 000 hehtaaria. Maatalouden merkitys työllistäjänä ja verojen kartuttajana on edelleen hyvin merkittävä. Viime vuosina Juvan maatalous on ottanut laajalti käyttöön luonnonmukaisen viljelyn, edelläkävijänä Wehmaan kartano. Juvan metsäpinta-ala on noin 87 000 hehtaaria ja sen tuotto on maamme parhaita.

Teollistuminen alkoi Juvalla 1970-luvun puolivälissä. Tärkeimmät teollisuuden alat ovat puusepänteollisuus sekä kirjapainoteollisuus.

Juvan kunnan elinkeinopolitiikka on ollut aktiivista ja tuloksellista. Kunta on suorittanut valtavan rakennusohjelman julkisten palvelujen kehittämiseksi.

Väestön määrä kasvoi tasaisesti 1940-luvulle ja saavutti huippunsa siirtoväen (noin 1500 henkilöä) tultua paikkakunnalle, jolloin se oli noin 13 000. Maaltamuutto on vähentänyt Juvankin väestöä viime vuosikymmeninä, 1900-luvun lopussa se oli hieman alle 8 000 henkilöä.

Esko Niiranen