• Päätös julkaistu 14.09.2021
  • Kuulutus

Kirjastonhoitaja

Juvan kunnankirjasto hakee toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen kirjastonhoitajaa.

Tehtävän kuvaus
Kirjastonhoitajan tehtävänä on tukea kuntalaisten elinikäistä oppimista ja lukutaidon kehittymistä. Työtehtäviin kuuluu monipuolista asiakaspalvelua sisältäen neuvontaa, digiopastusta sekä kokoelmatyötä ja järjestelytehtäviä mm. aineiston hankintaa, valintaa, vastaanottoa ja luettelointia. Työ sisältää myös kirjaston ulkoista viestintää, some-kanavien käyttöä ja tapahtumatuotantoa yhdessä muun henkilökunnan kanssa.

Työn suorittamispaikka työsopimussuhteisen tehtävän alkaessa on Juvan kunnankirjasto.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai on lisäksi kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Eduksi katsomme työkokemuksen yleisissä kirjastoissa. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä. Työ sisältää ilta- ja lauantaivuoroja.

Tehtävä edellyttää innovatiivista ja itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, pedagogista osaamista, vahvaa ja laaja-alaista kirjallisuuden ja e-aineistojen tuntemusta, hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa.

Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ennen tehtävän vastaanottamista.

Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

Paikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

(Mikäli hakeminen Kuntarekryn kautta ei ole mahdollista, hakemuksen voi toimittaa myös postitse osoitteeseen Juvan kunta, Sivistyspalvelut Nina Tamminen, Juvantie 13, 51900 JUVA. Kuoreen merkintä: Hakemus. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään käsittelyä varten.)

Haku päättyy: 28.9.2021 klo 12:00
Työ alkaa: 1.1.2022
Työsuhteen kesto: Vakinainen
Työn luonne: Kokoaikatyö
Palkkaus: KVTES
Työavain: 384496

Yhteystiedot:
Johanna Kuusisto, kirjasto- ja kulttuurikoordinaattori
puh. 0400 136 176
johanna.kuusisto(at)juva.fi

Työnantajakuvaus:
Juva on vireä ja viihtyisä kunta Etelä-Savossa 5-tien varressa, Järvi-Suomessa. Juvalta löydät puhdasta luontoa, laadukkaat julkiset palvelut ja kattavat kaupalliset palvelut. Monipuoliset harrastus- ja vapaa-ajanpalvelut ovat sinua lähellä. Arki on sujuvaa.
Juvan kunta on työnantajana henkilöstöä arvostava ja kehittymistä tukeva. Työskentelemme sekä yksilön että yhteisön hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden parantamiseksi. Juvan kunta on savuton työpaikka.