Juva ja ukrainalainen Romanivin kunta solmivat yhteistyösopimuksen
Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska ja ukrainalaisen Romanivin vt. kunnanjohtaja Yuriy Chumachenko ovat allekirjoittaneet kuntien välisen yhteistyösopimuksen 10.9.2024. Sopimuksen tavoitteena on kuntien välisten ystävyyssuhteiden luominen sekä kulttuurillinen, koulutuksellinen ja taloudellinen yhteistyö.
Sopimus tarkoittaa kulttuurinvaihtoa sekä ukrainalaisen kulttuurin edistämistä Juvan ukrainalaisten keskuudessa. Kulttuurillinen ja koulutuksellinen yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi opiskelija- tai urheilijavaihtoa, yhteisten tapahtumien järjestämistä tai kuntien, yhdistysten ja yritysten delegaatioiden vierailuja.
Yhteistyö lähti Juvan ukrainalaisten aloitteesta, joille Romaniv oli entuudestaan tuttu paikkakunta.
Romaniv on vajaan 20 000 asukkaan kunta Länsi-Ukrainassa. Matkaa pääkaupunki Kiovaan on noin 200 kilometriä. Romaniv on tyypillinen ukrainalainen maaseutupitäjä, jonka alkutuotantovaltainen elinkeinorakenne on samanlainen kuin Juvalla. Kunta on myös perustettu samoihin aikoihin kuin Juva eli vuonna 1471. Romanivilla on yhteistyökuntia myös Liettuassa, Puolassa ja Tšekin tasavallassa.
Maansisäisinä sotapakolaisina Romanivin kuntaan on saapunut noin 2 500 henkilöä. Heitä on majoitettu muun muassa kouluihin, jonne tarvitaan kipeästi sähköliesiä, jääkaappeja, mikroja sekä erilaisia petivaatteita aina patjoista peittoihin ja tyynyihin.
Yhteistyön käynnistyessä Romanivin kunta toimitti Juvan kuntaan listan erilaisista tarpeista, joista edellä mainittujen tarpeiden lisäksi isoimpia ovat invataksit ja koulubussit. Invatakseja tarvitaan erityisesti kuntaan perustettua kuntoutuskeskusta varten, sillä siellä on paljon pyörätuolia käyttäviä sotainvalideja. Myös koulubusseista on pula, sillä suuri osa niistä on mennyt rintamalle. Romanivia auttaakseen Juvan ukrainalaiset ovat järjestäneet muun muassa hyvintekeväisyystapahtumia ja pitäneet kahvilaa varojen keräämiseksi.
Seuraavan kerran Juvan ukrainalaiset järjestävät hyväntekeväisyyskahvilan Juvan seurakuntatalolla su 16.2.2025 klo 13-16. Lue lisää tapahtumakalenterista > (avautuu uuteen välilehteen)