Suoraan sisältöön

Torstaina 13.2.2025 alkoi Juvan ensimmäinen yhteiskuntaorientaatiokurssi. Kurssi koostuu 70 tunnista, jonka aikana tutustutaan suomalaiseen yhteiskuntaan, kieleen ja historiaan maahanmuuttajien omalla äidinkielellä. Ensimmäisellä tunnilla opettajana oli Anna Sallier Otavan Opistosta ja opiskelijoina 13 Juvan ukrainalaista.

Juvan kunnan kotoutumisohjelma

Laki edellyttää kunnilta kotoutumisen edistämiseksi kotouttamisohjelmaa (Kotoutumislaki 32 §), joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa.

Maahanmuuttajapalvelut ovat laaja kokonaisuus (mm. työperäinen maahanmuutto), joten maahanmuuttajapalveluiden toteuttamisessa on kunnissa jatkossakin suuri rooli muun muassa kotouttamisen palveluiden, kielikurssien, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, asuntotoimen ynnä muiden osalta.

Juvan kunnan kotoutumisohjelmaa päivitetään parhaillaan. Ohjelma löytyy tältä sivulta kevään 2025 aikana.