Suoraan sisältöön

Nuorten kesätyöseteli 2025

Kesätyöseteli on työnantajalle maksettava avustus juvalaisen nuoren palkkaamiseksi kesätöihin. Juvan kunta haluaa tukea yrityksiä tai yhdistyksiä palkkaamaan nuoria kesätöihin.  Kesätyöt antavat nuorille arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Jaossa on tänä kesänä 28 kesätyöseteliä ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kesätyöseteli on nuorelle henkilökohtainen ja sitä voi käyttää vain kerran kesän aikana. Sitä ei saa luovuttaa toiselle henkilölle.

Juvan kunta korvaa 250 euroa työnantajalle, joka palkkaa alle 20-vuotiaan opiskelijan, koululaisen tai työttömän työnhakijan. Työnantaja voi olla yritys, yhdistys tai muu, jolla on Y-tunnus. Yksityishenkilöt tai yksittäiset taloudet eivät voi toimia työnantajana. Työnantajan on hyvä tiedostaa, ettei voi samanaikaisesti käyttää kesätyöseteliä ja nostaa jotain muuta tukea samasta työhönotosta.

Miten kesätyöseteli haetaan?

  1. Nuori etsii itselleen työpaikan ja kertoo työnantajalle mahdollisuudesta hyödyntää kunnan myöntämä 250 euron arvoinen kesätyöseteli.
  2. Kesätyöseteleitä jakaa Juvalla:
    etsivä nuorisotyöntekijä Henri Hurri ja nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori Tarja Himanen.
  3. Työnantaja voi palkata maksimissaan neljä nuorta kesätyösetelin avulla.

Miten toimitaan, kun kesätyöseteli on varmistunut?

  1. Nuori ja työnantaja sopivat kaikki tulevaan kesätyöhön liittyvät asiat keskenään ja laativat työsopimuksen. Nuoren tulee saada oma kappale kirjallisesta työsopimuksesta. Sopimuksessa tulee näkyä mm. noudatettu työehtosopimus, työn alkamis- ja päättymispäivä, työaika, palkka ja työtehtävät.
  2. Työnantajan velvollisuus on perehdyttää nuori työhön, olla tukena ja opastaa kesätyön aikana. Työnantajan on kiinnitettävä huomiota nuorta työntekijää koskeviin työaika- ja turvallisuusmääräyksiin.
  3. Työsuhteen päätyttyä työnantaja kirjoittaa nuorelle työtodistuksen sekä hakee tuen Juvan kunnan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.juva.fi/digipalvelut
  4. Kunnan rooli on maksaa avustus nuoren/nuoria työllistävälle työnantajalle.

Palkkauksessa huomioitavaa

Työpaikan tulee sijaita Juvan kunnan alueella. Kesätyön tulee kestää vähintään 4 viikkoa ja työtunteja tulee olla vähintään 25 tuntia viikossa. Palkkaus tulee tapahtua vähintään alakohtaisella harjoittelijan tai kesätyöntekijän palkalla.

Tutustu myös

Perehdyttäjän 10 kohdan muistilista > (ttl.fi, linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoja

Himanen Tarja

Nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori

040 707 8243

tarja.himanen(at)juva.fi

Nuorisopalveluyksikön vastaava sekä kunnan hyvinvoinnin koordinointi