Essoten osastohoidossa oli tiistaina 12 koronavirustautia sairastavaa. Tehohoidossa ei ole tällä hetkellä koronapotilaita. Koronatesteissä oli pääsiäisen aikana erittäin hiljaista. Yhteensä viime viikolla todettiin 868 varmistettua koronavirustartuntaa.
  • 19.04.2022
  • Asuminen ja ympäristö, Kasvatus ja koulutus, Työ ja yrittäminen, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Vapaa-aika ja matkailu, Juvan kunta

Essoten tiedote 19.4.2022: Koronaepidemia helpottumassa kaupunkialueella - maskisuositusta tarkastellaan ensi viikolla

Essoten osastohoidossa oli tiistaina 12 koronavirustautia sairastavaa. Tehohoidossa ei ole tällä hetkellä koronapotilaita. Koronatesteissä oli pääsiäisen aikana erittäin hiljaista. Yhteensä viime viikolla todettiin 868 varmistettua koronavirustartuntaa.

– Epidemia on hieman helpottanut kaupunkialueilla, mutta osassa Essoten alueen kuntia eletään puolestaan nyt epidemian huippua, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Terveydenhuollon kuormitus on Essoten alueella levinnyt Mikkelin yksiköistä myös muiden kuntien yksiköihin ja henkilöstön poissaolot vaikuttavat merkittävästi palveluihin osassa kuntia.

Essoten alueella jatkuu toistaiseksi kasvomaskin käyttösuositus yli 12-vuotiaille kaikissa kodin ulkopuolisissa sisätiloissa. Essoten alueen koronakoordinaatioryhmä asetti suosituksen viime vuoden marraskuussa omikron-virusvariantin aiheuttaman epidemia-aallon alkaessa.

– Koronanyrkin on tarkoitus ensi viikon kokouksessa tarkastella Essoten alueen kasvomaskisuosituksen sisältöä ja voimassaoloa. Iso osa alueista päätyi jatkamaan maskisuositusta ja myös meidän alueella ollaan edelleen korkeissa luvuissa. Toivottavasti ensi viikolla nähtäisiin yhtä selvästi tilanteen helpottumista, Seppälä pohtii.

Kansallisesti THL suosittelee kasvomaskin käyttöä edelleen koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin hakeutuville, hengitystieinfektion oireita kokeville ja niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle.

LISÄTIEDOT:
Santeri Seppälä
Terveyspalvelujen johtaja
santeri.seppala@essote.fi 
040 359 6934

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli
www.essote.fi