Juvan aurinkovoimalan avajaisissa oli kyläjuhlan tuntua, kun lähes parisataa ihmistä tuli tutustumaan Etelä-Savon suurimpaan aurinkovoimalaan.
  • 23.05.2024
  • Asuminen ja ympäristö, Juvan kunta

Juvan aurinkopuistosta tuli SolJuva

Juvan aurinkovoimalan avajaisissa oli kyläjuhlan tuntua, kun lähes parisataa ihmistä tuli tutustumaan Etelä-Savon suurimpaan aurinkovoimalaan.

Juvan aurinkovoimalalle etsittiin nimeä kaikille avoimen nimikilpailun avulla. Yhdessä tekeminen on yksi Juvan kunnan arvoista, ja haluttiin mahdollistaa kuntalaisten osallistuminen puiston nimeämiseen. Kilpailuun tuli lähes 200 ehdotusta noin 160 eri ihmiseltä.

Ehdotusten joukosta nimeksi valittiin SolJuva, joka kuvailee aurinkoa, Juvaa ja sujuvaa tekemistä mainiolla tavalla. Sol tarkoittaa aurinkoa myös muun muassa ruotsiksi ja espanjaksi. Kaikkien nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin lippuja Savon pienimille vestivaaleille. SolJuva-nimeä ehdotti useampikin nimikilpailuun osallistunut.

Nimi paljastettiin aurinkopuiston avajaisissa keskiviikkona 22.5.2024. Runsaslukuinen vierasjoukko oli mukana kuuntelemassa Juvan kunnan, Solarigo Oy:n ja Lumme-Energian tuomia aurinkoisia terveisiä. Juvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen kävi puheessaan läpi aurinkopuiston prosessia ideasta konkreettiseksi puistoksi. Hän kertoi, että ideasta avajaishetkeen vei kaksi vuotta.

Hänninen kiittelikin kaikki osapuolia sujuvasta yhteistyöstä kunnalle merkittävän hankkeen toteuttamisessa. Juvan kunnan vuonna 2021 hyväksytyssä ilmasto-ohjelmassa tavoitteena on vastuullisten energiatuotantomahdollisuuksien lisääminen. Valmistunut aurinkopuisto SolJuva tukee hyvin kunnan tavoitteita.

– Puiston sähköntuotanto vastaa 300 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta tai 1 800 kerrostalokaksion vuosittaista sähkönkulutusta. Suomen hiilidioksidipäästöjä puisto puolestaan vähentää vuosittain noin 400 tonnia, Hänninen konkretisoi aurinkopuiston kokoa ja merkitystä. Hänninen korosti, että puiston tuottama sähkö ylittää hieman Juvan kunnan vuosittain käyttämän sähkön määrän.

Puiston rakentaneen Solarigo Oy:n toimitusjohtaja Antti Koskelainen muistutti terveisissään, että kyseessä on Etelä-Savon maakunnan suurin aurinkopuisto ja yhtiön koko Suomen neljänneksi suurin aurinkovoimala. Puiston pinta-ala on seitsemän hehtaaria, mikä vastaa noin 10 jalkapallokenttää. Solarigolla on meneillään useita puistohankkeita eri puolilla Suomea, Etelä-Savossa seuraavina valmistuvat Hirvensalmen ja Pertunmaan hankkeet. Lumme-Energian toimitusjohtaja Sami Kurunsaari korosti Koskelaisen tapaan sitä, että aurinkovoimapuiston tuotanto on vastuullista, paikallista ja lisää alueen omaa energiaomavaraisuutta, mikä osaltaan myös turvaa huoltovarmuutta.

Avajaistapahtuman aikana Solarigo järjesti kaksi esittelykierrosta voimalaitoksen alueella. Lumme-Energian asiantuntijat olivat tapahtuma-ajan paikalla kertomassa kuluttajille suunnatuista aurinkoenergiaratkaisuista. Pisteellä kävikin kuhina ja auringonkukkien siemenet lähtivät vieraiden pihoihin kasvamaan. Myös tarjolla ollut jauhelihakeitto sekä kahvi ja kääretorttu tekivät kauppansa.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Juvan kunta, Solarigo ja Lumme-Energia.

Kuva: Riku Munnukka

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen
Puh. 0400 255 199, elisa.hanninen@juva.fi

Juvan kunnan tekninen johtaja Vesa Kankkunen
Puh. 040 013 6209, vesa.kankkunen@juva.fi