Eduskuntavaalit vaikuttavat suoraan myös kuntalaisten arkeen.
  • 30.03.2023
  • Juvan kunta

Kunnanjohtaja Mervi Simoska: Äänestämällä vaikutat myös omaan elämääsi

Eduskuntavaalit vaikuttavat suoraan myös kuntalaisten arkeen.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys loppui tiistaina ja juvalaiset äänestivät vilkkaasti. Juvalla yllettiin 44,6 prosenttiin, kun koko Kaakon vaalipiirissä ennakkoon äänesti oli 39,4 prosenttia. Hienoa juvalaiset!

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2.4.2023. Äänestää voi jokainen, joka viimeistään vaalipäivänä on täyttänyt 18 vuotta. Äänestäminen onnistuu meillä Juvalla kunnanvirastolla, jossa on vaivatonta piipahtaa vaikkapa asiointireissulla. Varsinaisena vaalipäivänä äänestää voi klo 9–20.

Juva on osa Kaakkois-Suomen vaalipiiriä, jonka muodostavat Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso. Valinnan varaa äänestäjillä riittää: 15 puoluetta on asettanut yhteensä 158 ehdokasta. Heistä 15 saa paikan eduskuntaan, kaksi vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2019. Etelä-Savosta on tällä hetkellä viisi edustajaa, mikä on 29,4 prosenttia vaalipiirimme edustajista. Jotta sama suhde saataisiin säilymään, jokainen ääni on tärkeä.

Vaikka politiikka ei sytyttäisikään ja joka paikasta tursuavat galluptulokset, vaalipaneelit ja mainokset ärsyttävät, on syytä muistaa, että näissä vaaleissa valitaan päättäjiä, joiden toiminnalla on vaikusta meidän jokaisen arkeen. Ai miksikö? No mm. siksi, että eduskunta säätää lait ja päättää valtion rahojen käytöstä, niistäkin, joilla mahdollistetaan erilaisia palveluita ja elämän edellytyksiä myös meillä Juvalla.

Päiväkoti Apila, yhtenäiskoulumme ja lukio. Juvakoti ja terveyskeskus. Pääskylinna, Sampola, kansalaisopisto. Esimerkiksi ne ovat mahdollisia siksi, että valtio osallistuu yhdessä meidän kuntalaisten kanssa niiden ylläpitoon ja rahoittamiseen. Eduskunnan päätäntävaltaan kuuluu myös se, mitä jatko-opintomahdollisuuksia alueellamme on: valtion budjetista tulee pääsääntöisesti niin ammattikorkeakoulujen kuin ammatillisen oppilaitosten rahoitus lukioista puhumattakaan.

Viime aikoina on nostettu esille itäistä Suomea ja sen tarpeita. Alueemme merkitys etenkin kansakuntamme turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle on korostunut muuttuneen maailmantilanteen takia. Enää ei ole yhdentekevää koko maallemme, miten meillä pärjätään. Elinvoimainen alueemme on myös parasta turvallisuuspolitiikkaa. Siihen tarvitaan kuitenkin oman alueemme etujen valvojia eduskunnassa: yhteistyön tekijöitä, jotka mahdollistavat sujuvan arjen myös meille. Kuka tuntee paremmin meidän alueemme tarpeet ja toiveet kuin alueemme omat ehdokkaat?

Jotta äänemme kuuluu myös Arkadianmäellä, on sinunkin käytettävä äänioikeuttaisi. Se on oikeus, joka myös velvoittaa.

Mervi Simoska

Kunnanjohtaja