Suoraan sisältöön
Koikkalan Kirkkokivet

Koikkalan Kirkkokivet

Osoite

Koikkalantie, Juva (katso tarkempi sijainti karttalinkistä)

Katso sijainti kartalla

Avoinna

Koko vuoden

Jääkauden jälkiä karunkauniissa järvimaisemassa

Juvan Koikkalanmyllyllä Ruokojärven rannalla sijaitsevat Kirkkokivet ovat joukko suuria jääkauden aikaisia siirtolohkareita. Erämaisen karun Ruokojärven rannalla jylhinä korkeuksiinsa kohoavat Kirkkokivet ovat vaikuttava näky, sillä suurin siirtolohkareista kohoaa yli kymmenen metrin korkeuteen.

Juvan Kirkkokivistä kerrotaan muun muassa Juvan kulttuurisivuilla. Artikkelin pääset lukemaan tästä linkistä.

Kirkkokivet mainitaan myös Suomen luonnon pyhät paikat -teoksessa, josta oheinen teksti on lainattu:

"Tarinoiden mukaan paikka on ollut vanhan ajan erämiesten kirkko, jossa uhrattiin hyvän saaliin saamiseksi ja kiitokseksi niistä. Voitto Viinanen pitää paikkaa yhtenä järvilappalaisten, hämäläisten ja karjalaisten erämiesten ja viimeksi savolaisten erämiesten ennen Isovihaa päättyneen peurojen suurpyyntikauden peurakirkkona. Myöhemmin Kirkkokivistä tuli paikallisten kala- ja erämiesten metsäkirkko, jossa palvottiin metsän ja järven haltioita. Se oli myös asentopaikka ja sota-aikojen piilopaikka, jossa papit pitivät jumalanpalveluksia ja toimittivat kastamisia ja vihkimisiä. Paikalla kerrotaan olleen ylimuistoisen venevalkaman ja purnun eli maahan kaivetun liha- ja kalasäiliön."

Kohde on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.