Huonemajoitusta kautta vuoden keskellä kaunista maalaismaisemaa
Laamasen aamiaismajoituksessa on huonemajoitusta kahdeksalle henkilölle kautta vuoden. Huoneet sijaitsevat tilan päärakennuksessa: kaksi 2 henkilön huonetta alakerrassa ja yksi 4 henkilön huone rakennuksen toisessa kerroksessa. Laamasen aamiaismajoituksessa yöpyjä on tervetullut asettumaan taloksi - kuten isäntäkin toteaa "Olkaa kuin kotonanne".
Majoituksen hintaan kuuluu runsas aamiainen. Tarjolla on mm. paikallisen myllyn höyryttämättömistä kaurahiutaleista keitettyä puuroa, jonka höysteenä tarjoillaan tilan omista tyrnipensaista kerätyistä tyrnimarjoista keitettyä hilloa.
Vierailla on mahdollisuus saunomiseen, lämpiääpä kesällä pihan savusaunakin.
Harrastusmahdollisuuksiakin löytyy. Matkailija voi osallistua marjankeruuretkille tai samoilla läheisillä luontopoluilla. Talvisin on mahdollisuus moottorikelkka-ajeluun tai lumikenkäilyyn, lähistöllä on myös hiihtolatuja.