- 11.05.2020
- Sosiaali- ja terveyspalvelut, Juvan kunta
Essote alkaa palauttaa hammashoidon palveluja
Essote alkaa palauttaa hammashoidon palveluja normaaleiksi 13.5. lähtien kaikissa hammashoitoloissaan. Koronaepidemian aikana hammashoidon ajat on peruttu ja hoitoon ovat päässeet ainoastaan päivystyspotilaat.
-Hammashoidossa jonojen purku aloitetaan kiireellisestä ja puolikiireellisestä hoidosta sekä lasten hammashoidosta, kertoo hammashoidon osastonhoitaja Anu Rasimus.
Aikoja perutaan edelleen myös 13.5.2020 jälkeen. Hammaslääkärin ja suuhygienisti arvioivat jokaisen potilaan hoidontarpeen.
-Jos aikaa ei ole peruttu eikä potilaaseen ole muuten oltu yhteydessä hammashoidosta, on aika voimassa. Tulethan vastaanotolle terveenä ja jos sinulla on flunssaoireita, niin peruthan aikasi, Rasimus tähdentää.
Vastaanotolle on syytä tulla hyvin täsmällisesti silloin, kun varattu aika on. Vastaanotolle saapuessa mukana tulee olla korkeintaan yksi saattaja.
-Näin ehkäisemme turhan asiakasliikenteen hammashoitolan tiloissa ja sitä myötä koronan leviämistä, Rasimus perustelee.
Omahoidon merkitys korostuu poikkeustilanteen aikana. Hampaat on syytä harjata vähintään kaksi kertaa päivässä.
-Jos olet yli 70-vuotias tai terveytesi puolesta kuulut riskiryhmään, mainitsethan aina asiasta aikaa varatessasi. Myös riskiryhmiin kuuluvien hammasvaivat on tärkeää hoitaa, Rasimus muistuttaa.
Jos asiakas on tilanteensa suhteen epävarma ja haluaa keskustella hammaslääkärin kanssa hoidon tarpeesta tai hoidon kiireellisyysasteesta, niin hän voi soittaa hammashoidon neuvontapuhelimeen arkisin klo 9.00-15.00 välisenä aikana. Numero on 040 359 8955. Tästä numerosta ei anneta ajanvarauksia.
Ajanvarausyhteydenotot tulee tehdä ainoastaan puhelimitse.
Hammashoidon ajanvarauksen yhteystiedot:
-Maanantai- perjantai klo 7.30 -15.00 puh. 015 194 4410
-Lauantai, sunnuntai ja arkipyhät klo 9.00-10.00 puh. 015 194 4410 (hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus). Päivystysvastaanotto klo 10.00-12.30 Mikkelin hammashoitolassa.
Lisätietoja
Virpi Laine
Ylihammaslääkäri
Suun terveydenhuolto
Essote
virpi.laine@essote.fi
040 359 7225