Testien kautta todettujen koronaviruksen johdosta sairastuneiden määrä nousi viikonlopun aikana 33 tapaukseen Essoten alueella. Kaikkien löydettyjen tapausten tartuntaketjun on tiedossa ja yleistilanne rauhallinen.
  • 06.04.2020
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut, Juvan kunta

Viikonloppu toi uusia koronalöydöksiä Essoten alueella

Testien kautta todettujen koronaviruksen johdosta sairastuneiden määrä nousi viikonlopun aikana 33 tapaukseen Essoten alueella. Kaikkien löydettyjen tapausten tartuntaketjun on tiedossa ja yleistilanne rauhallinen.

Julkisuudessa on keskusteltu viime aikoina paljon erilaisista strategioista, joilla vastataan koronan leviämiseen.- Essotessa pääpaino on alusta pitäen ollut tartuntaketjujen selvittämisessä eli ns. track and trace -toiminnalla. Ennen kuin ensimmäistäkään tapausta oli todettu, resursoimme 24/7 toimivan jäljitystiimin. Sen vetäjä on erinomaista työtä tehnyt pandemiapäällikkömme ja tartuntatautilääkärimme Hans Gärdström, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Tartuntaketjujen selvittämistiimiin kuuluu useita henkilöitä. Jos tapauksia tulee lisää, Essote resursoi tiimiin lisää työvoimaa. 
- Ainakaan meillä ei siis ole ollut ongelmia tartuntojen jäljittämisessä. Tästä on ollut julkisuudessa keskustelua. Selvittämällä tartuntaketjut ja määräämällä laajoja karanteeneja, olemme pystyneet hidastamaan alueellisen epidemian etenemistä ja estämään jatkotartuntoja merkittävästi, Seppälä kertoo.

Seppälän mukaan epidemian alkuvaiheessa näytteenottokapasiteettia ei ollut riittävästi ja tulokset viipyivät useita vuorokausia. Nyt THL on nostanut kapasiteettiaan, näytteitä voidaan ottaa enemmän ja tulokset tulevat nopeammin.

Lisätietoja

Santeri Seppälä 
Terveyspalvelujen johtaja
Essote
santeri.seppala@essote.fi
040 359 6934