Uusien asukkaiden ilta järjestetään 20.3.2025 Martti Talvela -kampuksella
  • 14.02.2025
  • Asuminen ja ympäristö, Nuoret, Kuntainfo, Juvan kunta, Joutuin Juvalle -hanke

Juva toivottaa uudet asukkaat tervetulleiksi

Uusien asukkaiden ilta järjestetään 20.3.2025 Martti Talvela -kampuksella

Juvan kunta järjestää uusille asukkaille suunnatun tervetuloillan torstaina 20. maaliskuuta klo 18 alkaen Martti Talvela -kampuksella. Oli muutostasi Juvalle lyhyempi tai jo pitempi aika, olet tervetullut mukaan!

Illan aikana esitellään Juvan kunnan palveluita, kuten kulttuuria, liikuntaa ja yhdistystoimintaa. Lisäksi osallistujille tarjotaan mahdollisuus keskustella kunnan edustajien kanssa ja tutustua samalla muihin Juvalle muuttaneisiin. Osallistujien kesken arvotaan pääsylippuja Juvan kesätapahtumiin.

- Tilaisuus järjestetään kansainvälisenä onnellisuuden päivänä 20.3., mikä korostaa yhteisöllisyyden ja viihtyvyyden merkitystä uudessa kotikunnassa. Juva haluaa olla strategiansa mukaisesti onnellisten yhteisö ja tällainen tapaaminen tukee ajatusta, kertoo projektipäällikkö Piia Lampinen Juvan kunnasta. 

Uusien asukkaiden ilta on osa Joutuin, juutuin ja juurruin Juvalle -hankkeen toimintaa. Hankkeen tavoitteena on muun muassa luoda SuJUVA -konsepti muuttajalle ja Juvalle muuttaneelle juurtumisen edistämiseksi. Lisäksi Juvaa tuodaan esille asuin-, työ- ja yrittäjyyden paikkana hyödyntäen näkyvyyden eri kanavia ja toimivalla yhteistyöllä, viestinnällä ja verkostoilla saada aikaan juvalaistuville sujuva arki.

Ilmoittaudu 16.3.2025 mennessä: www.juva.fi/ilmoittaudu
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja
Piia Lampinen, projektipäällikkö
050 5925 347 / piia.lampinen@juva.fi
Joutuin, juutuin ja juurruin Juvalle -hanke