- 05.09.2024
- Juvan kunta
Juvan kunta julkaisee ostolaskudatansa
Juvan kunta julkaisee tänään 5.9.2024 yrittäjän päivän kunniaksi ensimmäisen kerran ostolaskudatansa.
Tämänpäiväinen aineisto kattaa vuoden 2023 ostolaskut. Jatkossa ostolaskudata julkaistaan vuosittain keväisin tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen. Ostolaskudatan julkaisulla Juvan kunta haluaa omalta osaltaan lisätä avoimuutta ja toiminnan läpinäkyvyyttä.
– Datasta huomataan, että suuri osa kunnan maksamista laskuista on rutiininomaista maksuliikennettä vakiotoimittajille. Datan avaaminen kuitenkin toivottavasti hälventää mahdollisia epäluuloja tai kysymyksiä kunnan ostoista, kertoo Juvan kunnan hallintojohtaja Antti Kinnunen.
Julkaistava data on koostettu kunnan kirjanpitojärjestelmästä. Ostolaskudata julkaistaan excel-muodossa. Datatiedosto sisältää palvelujen, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot kuin muutkin ostolaskuin maksetut menot kaikilta toimialoilta. Tietosuojalain vuoksi ostolaskutiedoista on poistettu yksityishenkilöille ja toiminimiyrittäjille suoritettuja maksuja siltä osin, kun toimittajatieto sisältää luonnollisen henkilön nimen.
Vuosikohtaiset ostolaskutiedot julkaistaan jatkossa kerran vuodessa aina tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen. Datatiedoston saa ladattua osoitteesta www.juva.fi/hankinnat.
Lisätiedot
hallintojohtaja Antti Kinnunen
puh. 040 012 1261
antti.kinnunen@juva.fi