Karjalan prikaatin Etelä-Savon aluetoimisto järjestää maanpuolustustapahtuman Juvan pesäpallokentän ja Sampolan ympäristössä. Samaan aikaan Laavukylässä on Savon Pienimpien Vestivaalien päivätapahtuma.
  • 07.06.2024
  • Vapaa-aika ja matkailu, Kuntainfo

Maanpuolustustapahtuma rantautuu Juvalle la 15.6.

Karjalan prikaatin Etelä-Savon aluetoimisto järjestää maanpuolustustapahtuman Juvan pesäpallokentän ja Sampolan ympäristössä. Samaan aikaan Laavukylässä on Savon Pienimpien Vestivaalien päivätapahtuma.

Tapahtumassa esitellään sotilaskoulutusta ja Puolustusvoimien kalustoa sekä kokonaisturvallisuuteen liittyvää viranomaisten toimintaa. Etelä-Savon pelastuslaitoksen ja Itä-Suomen poliisilaitoksen lisäksi eri alueen maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöt esittelevät omilla osastoillaan ja esittelypisteillään toimintaansa. Tapahtumassa on mukana veteraanikeräys.

Päivän ohjelma la 15.6.2024

Klo 11.00 Tilaisuuden avaus, Puolustusvoimat

Klo 11.05 Juvan kunnan tervehdys

Klo 12.15–12.45 Toimintanäytös, drone-hanke

Klo 14.15–14.45 Toimintanäytös, Kymen pioneeripataljoona     

Klo 15.00 Tapahtuma päättyy

Kaksi tapahtumaa yhdellä iskulla: maanpuolustusta ja livemusiikkia

Samana viikonloppuna Laavukylässä järjestetään kolmatta kertaa Savon Pienimmät Vestivaalit. Perjantaina 14.6. vestivaalien portit avutuvat klo 18 ja tapahtumassa esiintyy muun muassa Duo Roope Nykänen & Jarno Hopponen sekä iskelmämusiikin one and only Kake Randelin.

Lauantaina 15.6. vestivaalialue on avoinna kello 11-15. Laavukylässä pääsee nauttimaan lämpimästä ruuasta ja kylmistä juomista sekä tietenkin musiikista. Emmajuulia esiintyy klo 11.15–12 ja klo 13–14. Vestivaalien päivätapahtumaan on vapaa pääsy. Anniskelualue on K18 koko päivän ajan.

Lauantain virallinen vestivaaliosuus starttaa klo 18. Illan mittaan vestivaalikansaa viihdyttävät bilebändi Kylän Jätkät sekä ledengaarinen Aarne Tenkanen & Tempuntekijät.

Lisätietoja

maanpuolustustapahtuman järjestelyistä vastaa
Etelä-Savon aluetoimisto kapteeni Nico Holopainen p. 0299 800 (vaihde).