​Maanantaina 7.10.2024 Juvan kunnanhallitus kokoontui monien asioiden äärelle. Hallitus hyväksyi elokuun lopulla käynnistyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden neuvottelutuloksen. Lisäksi päätettiin muun muassa nimetä tuore nuorisovaltuusto sekä selvittää kunnanviraston ja kirjaston tilaratkaisujen mahdollisuuksia yhdessä seurakunnan kanssa. 
  • 07.10.2024
  • Juvan kunta

Yhteistyössä on voimaa – Juva kehittyy kumppanuuksilla

​Maanantaina 7.10.2024 Juvan kunnanhallitus kokoontui monien asioiden äärelle. Hallitus hyväksyi elokuun lopulla käynnistyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden neuvottelutuloksen. Lisäksi päätettiin muun muassa nimetä tuore nuorisovaltuusto sekä selvittää kunnanviraston ja kirjaston tilaratkaisujen mahdollisuuksia yhdessä seurakunnan kanssa. 

Elokuun lopulla alkaneet yt-neuvottelut on saatu Juvan kunnassa päätökseen. Kunnanhallitus hyväksyi neuvottelutuloksen tänään kokouksessaan. Neuvottelujen tavoitteena oli löytää 200 000 euron säästöt henkilöstökustannuksissa. Keinoiksi oli määritelty tehtäväjärjestelyt, lomarahojen vaihtaminen vapaaksi, osa-aikaistamiset sekä irtisanomiset.

Lomarahojen vaihdolla lasketaan saatavan 80 000 euron säästöt. Loppu 120 000 euroa muodostuu tehtäväjärjestelyistä ja osa-aikaistamisista. Lisäksi eläköitymisen myötä yksi tehtävä jätetään täyttämättä ja yhden palvelussuhde päättyy. Lomarahojen vaihdon lisäksi neuvottelutuloksella saadaan 3,3 henkilötyövuoden säästöt.

Yhteistoimintaneuvotteluiden tulos otetaan huomioon vuoden 2025 talousarvion laadinnassa.

– Lopputuloksella on vaikutuksia kaikille toimialoille. Tavoitteena on ollut, että muutoksista olisi mahdollisimman vähäistä haittaa kuntalaisten arkeen, kertoo neuvotteluja vetänyt kunnanjohtaja Mervi Simoska.

– Hyvässä yhteishengessä käytyjen neuvottelujen lopputulos täyttää asetetun eurotavoitteen. Neuvotteluosapuolilla oli yhteinen näkemys lopputuloksesta. Esihenkilöt ovat yhteydessä niihin henkilöihin, joita muutkin kuin lomarahojen vaihdot koskettavat, Simoska jatkaa.

Kiinteistöt puhuttavat Juvan seurakunnassakin – mahdollisuudet yhteistyöhön kartoitetaan 

Juvan kunnanhallitus päätti maaliskuussa perustaa työryhmän, jonka tavoitteena on selvittää ensisijaisesti Juvan kunnanviraston sekä Juvan kirjaston tulevaisuuden tilaratkaisut. Kirjasto on rakennettu 1960-luvun lopussa ja saneerattu 1990-luvulla. Kunnanvirasto puolestaan valmistui 1980-luvun alussa. Molemmat rakennukset ovat jo nähneet elämää, niissä on rakenteellisia ongelmia ja niiden kunto on tyydyttävä.  

Myös Juvan seurakunta painii samojen asioiden parissa, joten se on esittänyt Juvan kunnalle mahdollisen yhteistyön selvittämistä rakennusprojekteihin liittyen. Juvan seurakuntataloa on remontoitu muutaman kerran, mutta silti vuonna 1976 rakennettu kiinteistö alkaa tulla käyttöikänsä päähän. 

– Seurakunnalta ei ole aiemmin tullut virallista pyyntöä yhteistyöstä, joten asia ei ole vielä ollut kiinteistötyöryhmän keskusteluissa. Mahdollinen yhteistyö voidaan käsitellä työryhmässä vasta lisätietojen ja neuvotteluiden jälkeen. Asiassa pitää edetä nopeasti, sillä tavoitteena on, että kunnanvaltuusto tekee periaatepäätöksen tilaratkaisuista vielä valtuustokauden aikana eli toukokuuhun 2025 mennessä, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen (kesk.).

Voimaa kehitystyöhön verkostosta

Juvan kunnanhallitus linjasi, että Juvan kunta osallistuu USO 8 -verkostohankkeeseen kaudella 2025–2026. USO eli Uuden sukupolven organisaatiot on Kuntaliiton ja FCG Oy:n verkostohanke, jossa Juvan kunta on ollut mukana alusta saakka. Ensi kauden osallistumismaksu on 9 000 euroa vuodessa. 

– Olemme olleet USO-verkostossa alusta alkaen. Verkostotyöskentelyn avulla olemme rakentaneet vahvempaa päätöksentekokulttuuria, uudistaneet organisaatiota, laatineet kunnan strategioita sekä elinvoimaohjelmaa talouden tasapainottamisen lisäksi. Verkostoyhteistyö on tuonut myös päättäjille uusia verkostoja ja vertaisoppimista mukana olevista muista, eri kokoisista kunnista, kertoo Jaakko Hänninen.

Hännisen mukaan verkostossa mukana oleminen on mahdollistanut myös asioiden paremman ennakoinnin.

– USO-verkoston kautta olemme olleet askeleen edellä toisia uusien asioiden tullessa valtion taholta kuntaan päätettäväksi. Esimerkiksi taloudellisiin ja lainsäädännöllisiin muutoksiin liittyvät vertaiskeskustelut ja ohjaus ovat olleet suuresti hyödyksi kunnan omia linjauksia tehtäessä. Myös henkilökohtaisten puheenjohtajavalmiuksien kehittäminen on mahdollista muun muassa kuntajohtajan johtamiskoulutuksen myötä, Hänninen kertoo.

USO 2025-2026 -kauden kärkiteema on "Siiloista silloille", jossa keskiössä on uuden valtuustokauden sujuva käynnistäminen sekä luottamusta rakentava ja pitkäjänteinen johtaminen. Kaudella rakennetaan "siltaa tulevaan" eli tuetaan kuntien tulevalla kaudella käynnistyvää strategiatyötä ja tähän liittyvää muutosten ja uudistusten ennakointia. 

– USO-hanke on hyvin kustannustehokas tapa toimia. Saamme sitä kautta käyttöömme konsulttien osaamista, mikä on tärkeää kunnan strategisessa kehittämisessä. Ensi vuonna luvassa on uuden valtuustokauden käynnistyminen sekä uuden valtuustostrategian laatiminen, joten ulkopuolinen apu on hyvä lisä, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen (kesk.).

Tiiviimpää kumppanuutta EU:n kanssa

Juvan kunta päätti liittyä Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa -verkostoon ja nimetä edustajakseen kunnanvaltuutettu Maria Kivelän (vihr.). Verkoston tarkoituksena on viestiä Euroopan unioniin liittyvistä asioista EU:n ja paikallisen tason välillä. Kyseessä on uudenlainen maksuton kumppanuus, jossa mukana on Suomesta 20 enimmäkseen pienen kunnan päättäjää.  

– Tämä uusi yhteistyömuoto Euroopan komission ja EU-maiden paikallishallinnon välillä on käytännössä verkostoitumis- ja tiedonsaantikanava, jonka kaikki hyödyt selvinnevät, kunhan verkostoon päästään mukaan. Joka tapauksessa entistä parempi tiedonsaanti EU:sta hyödyttää tietysti kuntalaisia, koska kyse on monesti juuri kuntalaisten arkeen vaikuttavista asioista, Kivelä kertoo.

Kivelä muistuttaa, että Kuntaliiton mukaan EU-lainsäädäntö vaikuttaa pienissä kunnissa suoraan tai välillisesti yli puoleen kunnanhallituksissa päätettävistä asioista, kuten hankintaan ja kaavoitukseen.

– Syvällisempi perehtyminen siihen, miten paikallistason päätöksenteko kytkeytyy EU-säädöksiin, vahvistaa toivottavasti Juvan kunnanhallituksen toimintaa entisestään. Lisäksi verkostoon olisi hyvä saada mukaan myös muita eteläsavolaisia kuntia, jolloin aukeaisi mahdollisuuksia paikalliseen yhteistyöhön verkoston sisällä, vinkkaa Kivelä.

Kunnan edustaja pääsee EU:n virallisiin viestintälähteisiin ja -materiaaleihin ja hänellä on mahdollisuus hyödyntää monia EU:n tiedotusverkostoja. Edustaja voidaan myös kutsua Euroopan komission Suomen-edustuston järjestämiin tilaisuuksiin, ja hänellä on mahdollisuus tehdä yhteistyötä Suomessa toimivien Europe Direct -tiedotuspisteiden kanssa. Kunnan edustaja toimii verkostossa Komission kumppanina Eurooppaa koskevassa paikallisessa viestinnässä. 

Kauden 2024–2025 nuorisovaltuusto nimetty

Juvan nuorisovaltuuston eli tuttavallisemmin Juva Nuvan kauden 2024–2025 puheenjohtajaksi vahvistettiin Julius Huhtinen, varapuheenjohtajaksi Ella Kupsanen ja sihteeriksi Ahti Suikki. Hallituksen jäseniksi valittiin Kiia Halinen, Julia Juuti, Ada Kontio, Laura Laitinen, Iiris Pirinen ja Kerkko Pöyry. Nuorisovaltuuston tavoitteena on saada nuorten ääni kuuluviin myös Juvan kunnan päätöksen teossa. 

Juvan nuorisovaltuusto perustettiin jo vuonna 1998. Nuorisovaltuustot ovat puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat kunnissa ja hyvinvointialueilla ajamassa paikallisten nuorten etuja. Nuorisovaltuuston tavoitteena on myös muun muassa edistää nuorten aktiivisuutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon sekä lisätä nuorten kotikunnan tuntemusta ja sitoutumista siihen.

Päätoiminen musiikin opettaja riittää kampukselle 

Sivistyslautakunta on käsitellyt maaliskuussa jätetyn valtuustoaloitteen. Aloitteessa esitettiin musiikinlehtorin viran perustamista Martti Talvela -kampukselle. Musiikinlehtorin viran esitettiin vahvistavan kampuksen musiikinopetusta sekä mielikuvaa musiikillisesti monipuolisesta kampuksesta. 

Musiikinlehtorin virassa opetusvelvollisuus on 21 vuosiviikkotuntia ja musiikin päätoimisen tuntiopettajan virassa 16 vuosiviikkotuntia. Tällä hetkellä opettajalle kertyy 17,4 tuntia, joka täyttää päätoimisen tuntiopettajan opetusvelvollisuuden. Päätoimisen tuntiopettajan virka muutettiin toistaiseksi voimassa olevaksi 1.8.2024 alkaen.

Musiikinlehtorin virkaan vaadittavat 21 vuosiviikkotuntia tulisi täydentää perusopetuksen vuosiluokkien musiikintunneilla, jotka sisältyvät luokanopettajien opetusvelvollisuuteen. Virassa oleville opettajille on ensisijaisesti varmistettava opetusvelvollisuuden täyttyminen. Musiikinlehtorin virkaan vaadittava opetusvelvollisuus 21 vuosiviikkotuntia ei täyty nykyisellä eikä ennustetulla tulevalla oppilasmäärällä. 

Juva myy hehtaarin yhteismetsälle 

Juvan kunnanhallitus on myy Maivalasta hehtaarin metsätilan Etelä-Suomen yhteismetsälle 4 500 eurolla. Metsätila sijaitsee jo valmiiksi Etelä-Suomen yhteismetsän omistaman alueen sisällä. 

– Pienten erillään olevien metsätilojen ylläpito ei ole kunnalle tarkoituksenmukaista, kertoo tekninen johtaja Vesa Kankkunen Juvan kunnalta. 

Lisätietoja

kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen
puh. 040 508 3783, jaakko.hanninen@suursaimaa.com

kunnanjohtaja Mervi Simoska
puh. 040 013 6202, mervi.simoska@juva.fi