Juvalla etsitään kestäviä tilaratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin. Selvityksen kohteena ovat ensisijaisesti Juvan kunnanvirasto sekä Juvan kirjasto.
  • 04.04.2024
  • Asuminen ja ympäristö, Juvan kunta

Tilaselvityksestä tukea päätöksentekoon

Juvalla etsitään kestäviä tilaratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin. Selvityksen kohteena ovat ensisijaisesti Juvan kunnanvirasto sekä Juvan kirjasto.

Juvan kunnanhallitus päätti maaliskuun kokouksessaan teettää ulkopuolisella toimijalla tilaselvityksen Juvan kunnanvirastosta ja Juvan kirjastosta. Kirjasto on rakennettu 1960-luvun lopussa ja saneerattu 90-luvulla. Kunnanvirasto puolestaan valmistui 1980-luvun alussa. Molemmat rakennukset ovat jo nähneet elämää, niissä on rakenteellisia ongelmia ja niiden kunto on tyydyttävä.

– Tilaselvityksen tarkoitus on tuottaa sellainen loppuraportti, jonka perusteella voimme tehdä tarkoituksenmukaisia päätöksiä sekä varautua tulevaisuuteen kestävillä ratkaisuilla, kertoo Juvan kunnan tekninen johtaja Vesa Kankkunen.

Tilaselvityksen tekevät Haahtela Oy:n asiantuntijat. Tilaselvityksen kustannusarvio on 35 000 euroa. Haahtela on aiemmin selvittänyt Juvan kunnalle erilaisia kouluratkaisuja, joiden pohjalta päätettiin rakentaa uusi Martti Talvela -kampus.

­– Selvitystyön aikana asiantuntijat analysoivat nykyisissä tiloissa olevia toimintoja ja niiden tilatarpeita. Käytännön toiminnan ja vaatimusten ymmärtämiseksi asiantuntijat myös haastattelevat rakennuksissa työskenteleviä työntekijöitä sekä vuokralaisia, sanoo Kankkunen.

Selvityksen aikataulu on napakka, sillä haastattelut ovat jo käynnissä. Kaikki selvitykset ja analyysit ovat valmiina kesäkuussa, ja loppuraportti valmistuu tämän vuoden elokuussa. Loppuraportissa on muutamia erilaisia tilavaihtoehtoja.

Päätöksiä tilaratkaisuista tehdään raportin perusteella syksyn aikana, jotta ne voidaan ottaa huomioon tulevien vuosien taloussuunnittelussa. Selvityshankkeessa on mukana nimetty ohjausryhmä, jossa on edustaja jokaisesta Juvan kunnanvaltuustossa olevasta puolueesta.

Lisätietoja

Tekninen johtaja Vesa Kankkunen

puh. 040 013 6209

vesa.kankkunen@juva.fi